Anttula Yökylä Orivesi
Erityislapsille kodikasta asumista
Tarjoamme kehitysvammaisille lapsille ja nuorille ryhmäasumista. Yksikkö on viisi paikkainen.
Tilojen kodikkuus, turvallisuus ja luottamuksellisen hoitosuhteen syntyminen sekä lapsen että vanhempien kanssa on meille tärkeätä. Arkea eletään ammatillisen henkilökunnan auttamana. Arkeemme kuuluu ulkoilu, leikkiminen ja erilaiset toimintatuokiot, esimerkiksi musiikin ja askartelun merkeissä, saunominen, yhdessäolo, syli ja hyvä ruoka.
Palvelusta sopiminen tapahtuu oman kunnan palveluohjaajan tai sosiaalityöntekijän kautta. Tutustutaan toisiimme vierailemalla puolin ja toisin. Samalla lapselle laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma vanhempien kanssa yhteistyössä.
Tervetuloa tutustumaan!