Tietoa kehitysvammaisten lasten vanhemmille
Ajatus lapsen muuttamisesta kodin ulkopuolelle ympärivuorokautiseen ryhmäasumiseen on monelle vanhemmalle yksi elämän vaikeimmista päätöksistä.
Päätökseen liittyy usein monenlaisia tunteita. Huolta, epävarmuutta, pelkoa ja joskus myös syyllisyyttä. Vanhemmat pohtivat hyvin henkilökohtaisia kysymyksiä: Onko tämä oikea ratkaisu lapselleni, teenkö varmasti kaiken mitä voin ja mikä on paras vaihtoehto koko perheellemme?
Näiden tunteiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin.
Useimmat vanhemmat, jotka pohtivat lapsensa asumista kodin ulkopuolella, ovat jo tehneet valtavan paljon lapsensa hyväksi. Arkea on järjestetty uudelleen, hoitoa opeteltu, öitä on valvottu ja ratkaisuja on etsitty pitkään. Siksi tämä päätös ei ole koskaan helppo. Anttulassa ymmärrämme, että kyse ei ole vain asumisratkaisusta. Kyse on koko perheen elämästä. Siksi muutto Anttulaan ei ole yksittäinen päätös. Se on turvallinen siirtymä, jossa lapsi ja perhe voivat edetä rauhassa askel kerrallaan.
“Jos hoito ei olisi ollut niin kodinomaista, hyvää ja laadukasta, emme olisi koskaan uskaltaneet luottaa siihen, että Lassi voi asua muualla kuin kotona.”
– Lassin äiti
Anttulassa muuttopäätös ei tarvitse tapahtua yhdessä päivässä – se on turvallinen siirtymä, jossa perhe kulkee mukana koko matkan.
Kaikki alkaa keskustelusta
Ensimmäinen yhteydenotto Anttulaan ei ole hakemus – se on keskustelu.
Voimme tavata Anttulan kodeissa ja kertoa rauhassa arjestamme sekä vastata kaikkiin kysymyksiinne. Samalla voimme keskustella lapsenne tilanteesta ja siitä, millaista tukea ja hoitoa hän tarvitsee. Voimme tulla myös teidän kotiinne käymään ja tutustumaan lapseenne. Kotikäynnillä käymme yhdessä läpi lapsen arkea, hoidon tarpeita, mieluisia asioita ja mahdollisia haasteita. Näin opimme tuntemaan lapsen jo ennen kuin mitään päätöksiä tehdään.
Anttulassa voi kokeilla asumispalvelua rauhassa
Anttulaan ei tarvitse muuttaa heti pysyvästi.
Monelle perheelle turvallisin tapa aloittaa on, että lapsi tulee lyhyelle yökyläjaksolle ja tutustuu Anttulan arkeen rauhassa. Halutessaan myös perhe voi viettää aikaa tai yöpyä Anttulassa maksutta, jotta näkee millaista elämä ryhmäkodissa on vuorokauden eri hetkissä.
Usein asuminen alkaa lyhytaikaisilla jaksoilla, joita voidaan jatkaa kuukausi kerrallaan tai säännöllisinä intervallijaksoina. Näin lapsi, vanhemmat ja Anttulan väki voivat yhdessä rakentaa luottamusta ja löytää parhaat ratkaisut. Monelle perheelle juuri tämä vaiheittainen siirtymä on suuri helpotus.
Perhe pysyy aina mukana lapsen elämässä
Vaikka lapsi asuisi Anttulassa, perhe on edelleen tärkeä osa hänen elämäänsä.
Vanhemmat voivat vierailla Anttulassa, viettää aikaa lapsen kanssa ja osallistua hänen arkeensa. Anttulassa voi viettää syntymäpäivä ja rippijuhlat koko suvun voimin. Lapsi voi myös käydä kotilomilla perheen haluamalla tavalla.
Pidämme perheen mukana lapsen elämässä myös arjen keskellä. Anttulan palvelulupaukseen kuuluu säännöllinen yhteydenpito. Kerromme lapsen kuulumisista kuvin, videoin, viestein ja puheluin. Anttulassa on aina ovet auki perheille ja yöpyminen voidaan järjestää ryhmäkodeissamme.
Ota rohkeasti yhteyttä
Jos pohdit lapsesi asumista Anttulassa tai haluat vain kuulla lisää, soita meille rohkeasti. Voimme sopia tapaamisen, kotikäynnin tai rauhallisen keskusteluajan.
Ensimmäinen yhteydenotto ei velvoita mihinkään. Se on mahdollisuus kysyä, keskustella ja tutustua Anttulaan.
Outi Onttinen
toimitusjohtaja
040 047 0741
outi.onttinen@anttula.fi
Olette lämpimästi tervetulleita tutustumaan!
Vanhempien kokemuksia Anttulasta
“Aluksi päätös tuntui mahdottomalta. Siksi oli tärkeää, että saimme edetä rauhassa askel kerrallaan.”
– Lassin äiti
Tällä sivulla kolme perhettä kertoo omista kokemuksistaan Anttulasta ja siitä, miten heidän lapsensa asuminen Anttulassa on alkanut. Tarinoissa kerrotaan ensimmäisistä kohtaamisista, kokeilujaksoista, muutokseen liittyneistä tunteista ja siitä, miten luottamus on rakentunut ajan myötä. Jokaisen perheen matka on erilainen, mutta monelle yhteistä on se, että ratkaisu löytyi askel kerrallaan.
Lassin tarina
Äidin kertomana
Poikani Lassi syntyi kesällä 2009. Hän oli alusta asti erittäin hoidettava ja vakavasti sairas. Lassi tarvitsi ympärivuorokautista hoitoa – käytännössä 24 tuntia vuorokaudessa. Saimme kotiin apua, mutta arkemme oli silti jatkuvaa hälytystilaa. Meillä oli samaan aikaan myös kolmevuotias lapsi, joka tarvitsi vanhempiensa huomiota.
Anttula tarjosi alkuun lyhytaikaista hoitoa. Ajatus jännitti valtavasti. Lassi oli vasta seitsemän kuukauden ikäinen vauva, ja tuntui pelottavalta antaa oma pieni lapsi vieraiden hoitoon. Anttulan omistajapariskunta Outi ja Esko tulivat kuitenkin käymään luonamme. Keskustelimme rauhassa yhdessä. Luottamusta herätti se, että heillä oli omakohtaista kokemusta vaikeasti vammaisen lapsen syntymästä ja hoidosta. He ymmärsivät tilanteemme.
Aluksi jatkoimme intervallihoitoa kodin ja Anttulan välillä. Kotona oli raskasta, että hoitajia kävi jatkuvasti ja ihmiset vaihtuivat. Anttulassa viikonloput sujuivat Lassilla hyvin. Samaan aikaan hänen hoidollisuutensa kuitenkin lisääntyi. Vähitellen viikonlopuista tuli viikon mittaisia jaksoja ja myöhemmin kahden viikon intervallijaksoja.
Kun Lassi täytti vuoden ja kolme kuukautta, päätös kypsyi. Ymmärsimme, että kaikkien kannalta paras ratkaisu olisi, että Lassi siirtyisi Anttulaan vakituisesti asumaan. Vaikka järjellä tiesimme tämän olevan paras ratkaisu, tunnetasolla päätös oli todella raskas. Kysyin itseltäni usein, hylkäänkö lapseni ja miksi voimani eivät riitä hoitamaan häntä itse ympäri vuorokauden.
Samalla tiesin, ettei olisi ollut oikein muitakaan lapsiamme kohtaan, jos koko perheen arki olisi pyörinyt vain yhden lapsen hoidon ympärillä. Lassilla oli vaikea kehitysvamma ja aivojen kehityshäiriö. Hän ei pystynyt nielemään normaalisti, joten hänen hengitystään piti seurata jatkuvasti. Hän ei pystynyt myöskään yskimään eikä poistamaan limaa, joten imulaitteen piti olla aina valmiina. Lassi nukkui saturaatiomittarissa, jotta hänen hengityksensä voitiin varmistaa. Lassi ei pystynyt ilmaisemaan ajatuksiaan tai tunteitaan sanoin. Opettelimme tulkitsemaan hänen mikroilmeitään ja ääntelyään.
Mistä Lassi piti?
Sylistä, läheisyydestä ja kosketuksesta. Kun hän oli sylissä ja tunsi ihmisen läsnäolon, hänen ilmeensä rauhoittui. Anttulan tutut hoitajat oppivat tulkitsemaan Lassin ilmeitä ja ääntelyä hyvin. Lassi tunnisti tutut äänet ja hoitavat kädet. Se oli meille vanhemmille valtavan tärkeää. Lassi oli herkkä koville äänille ja hälinälle. Siksi oli tärkeää, että Anttula oli pieni ryhmäkoti, jossa arki oli rauhallista ja ennakoitavaa.
Jos hoito ei olisi ollut niin kodinomaista, hyvää ja laadukasta, emme olisi koskaan uskaltaneet luottaa siihen, että Lassi voi asua muualla kuin kotona. Anttulassa osattiin reagoida nopeasti hänen vointinsa muutoksiin. Hoito oli tarkkaa ja täysin räätälöity Lassille.
Ajan myötä kotilomat harvenivat, koska matkustaminen apuvälineiden ja vaativan hoidon kanssa oli hyvin raskasta. Kävimme kuitenkin usein Anttulassa tapaamassa Lassia. Anttulan ovet olivat meille aina auki. Anttula kertoi meille Lassin arjesta kuvien, viestien, puheluiden ja videoiden kautta. Lassilla oli jopa oma Facebook-sivu, jota päivitettiin aktiivisesti. Anttulassa juhlittiin äitienpäivä ja isänpäivä. Lassi muisti meitä korteilla ja pienillä lahjoilla. Vietimme kaikki Lassin juhlapäivät Anttulassa – koko suvun ja kummien kanssa.
Lääkärit eivät aluksi uskoneet, että Lassi eläisi pitkään. Silti saimme pitää hänet ilonamme lähes 13 vuoden ajan. Anttula kulki Lassin rinnalla koko hänen elämänmatkansa ajan – ensimmäisestä hoitopäivästä aina saattohoitoon ja hautajaisiin asti. Hautajaisissa Anttulan omistajat Outi ja Esko olivat paikalla ja joita kutsuimme toiseksi äidiksi ja isäksi. Esko oli yksi Lassin arkun kantajista. Lassin haudalla on edelleen Outin tekemä kaunis lasilyhty. Siihen viemme kynttilän usein – niin me kuin Anttulankin väki. Siellä pysähdymme muistelemaan Lassia. Meidän höppänä pöppänää.
Lassin tarina ansaitsee tulla kuulluksi, jotta hän ei unohtuisi.
-Lassin äiti
Vaikean päätöksen jälkeen löytyi koti
”Lapsemme on ollut Anttulassa kohta kaksi vuotta. Perheemme elämäntilanne muuttui äkillisesti vanhemman akuutin sairastumisen vuoksi, ja edessä oli kiireellinen sijoitus. Sosiaalityöntekijöiden suosituksesta Anttula löytyi – ja vaikka matkaa on, se on osoittautunut täysin oikeaksi paikaksi lapsellemme.
On tunnetusti vaikeaa löytää kehitysvammaisille lapsille ja nuorille sopivaa paikkaa alle 18-vuotiaana. Matkan varrella olemme yhä vahvemmin kokeneet, että Anttula on juuri se oikea. Oman lapsen luovuttaminen toisten hoitoon oli vanhemmille äärimmäisen vaikeaa, vaikka tilanteessa välttämätöntä. Suuri helpotus on ollut se, että saamme Anttulasta paljon kuvia, videoita ja kuulumisia. Saamme olla lapsen elämässä mukana – ja niin saavat myös isovanhemmat.
Anttulassa työskentelee ammattilaisia, jotka tekevät työtään sydämellä. Toimintatapa on mieletön: lämmin, yksilöllinen ja aidosti kuntouttava. Vaikka meillä vanhemmilla on ikävä lastamme, näemme selvästi, kuinka paljon hyvää hoitoa, ohjausta ja läsnäoloa hän saa. Olemme kiitollisia siitä, että Anttulan paikka “tipahti meidän syliimme”.
Yhteistyö vanhempien ja Anttulan välillä on ollut avointa ja toimivaa. Olemme antaneet palautetta ja esittäneet toiveita, esimerkiksi lääkehoitoon liittyen, ja palaute on viety saman tien sairaanhoitajalle ja tiimille yhteisen ratkaisun löytämiseksi. Myös ruutuajasta keskusteltiin, kun sitä oli liikaa. Yhdessä sovittiin rajat, ja ruutuajan tilalle on tullut paljon muuta: ohjausta leikkiin, toimintaan ja aktiiviseen tekemiseen – elämään itse, ei muiden elämien katsomiseen.
Lapsemme rakastaa pitkiä kävelyitä ja metsän tutkimista. Eläimet ovat hänelle tärkeitä, erityisesti hevosen harjaaminen. Oli ihanaa nähdä, miten hän otti uuden vuoden vastaan iloisena, rakettien paukkuessa. Musiikki on hänelle rakkain ja tärkein asia: hänellä on todella tarkka nuottikorva, ja jouluna kaikki saivat ihastella hänen lauluaan, kun hän lauloi joulupukille ”Joulupuu on rakennettu”. Hän on todellinen iloinen laululintumme”.
Isä ja äiti